Sean Dyche sytytti Nottinghamin liekkiin – unohtumaton ensimmäinen ilta City Groundilla
Kirjoittanut: Liisa Korpela
Julkaistu: 24.10.2025
Ensimmäinen puoliaika – kun rytmi palasi
Syksy roikkui Nottinghamin yllä harmaana usvana, sellaisena joka saa Trent-joen pinnan näyttämään höyryävältä muistikirjalta. City Ground seisoi sateessa odottaen jotakin, ja sinne astui mies, jonka olemus oli kuin karhea ääni ja tukeva puunrunko – Sean Dyche.
Hän ei tullut lupaamaan ihmeitä. Nottingham Forest oli pelannut kymmenen ottelua ilman voittoa ja kulki kohti epätoivoa. Dyche oli ollut kaupungissa vain pari päivää, mutta hänen ensiesiintymisestään Portoa vastaan torstai-iltana tuli kertomus, josta puhutaan varmasti pitkään.
Avausvihellys ei synnyttänyt iloa, vaan hiljaisen jännityksen. Dyche seisoi kentän laidalla kuin komentaja, joka hallitsee joukkojaan rauhalla. Hän toi mukanaan kuria, rytmiä ja työnteon arvon. Hitaasti se alkoi näkyä: pelaajat liikkuivat yhdessä, kuin yhteinen syke olisi löytynyt uudelleen.
19. minuutilla Morgan Gibbs-White astui pallon taakse. Rangaistuspotku, rauhallinen askel – ja pallo upposi maaliin. 1–0. City Ground heräsi eloon, ihmiset itkivät ja huusivat. Dyche ei hymyillyt leveästi, mutta hänen katseessaan paloi usko.
Porto – kaatunut jättiläinen
Porto ei ole tottunut horjumaan. Mutta torstai-iltana sen askeleissa oli epävarmuutta. Toisella puoliajalla portugalilaiset saivat pallon maaliin – vain nähdäkseen lipun nousevan paitsion merkiksi. Forest puolusti päättäväisesti, liukui ja taisteli jokaisessa tilanteessa. Heidän otteensa olivat kuin lupaus: nyt emme enää taivu.
77. minuutilla Igor Jesus sai mahdollisuuden rangaistuspilkulta. Katse tyyni, laukaus puhdas, ja verkko nytkähti. 2–0. Yleisö räjähti riemuun. Viikot ilman voittoa ja epäilyt pyyhkiytyivät pois yhdellä huudolla.
Dychen ensimmäinen ilta, ensimmäinen ihme
Tämä ei ollut vain tulos taululla – se oli uuden alun merkki. Dyche oli ollut kaupungissa vain hetken, mutta jo nyt näki muutoksen: pelaajat uskoivat jälleen itseensä. Hän ei ole mies suurille puheille, vaan tyyppi, joka näkee työn raskauden ja ymmärtää sen arvon. Burnleyssa hän rakensi järjestelmällisyydestä voimaa, ja nyt hän alkoi tehdä samaa Nottinghamissa.
Otsikot puhuivat “Dychen tempusta”, mutta todellinen muutos oli henkinen. Hän korvasi pelon rohkeudella ja epävarmuuden uskolla.
Kuin eepos sateisessa yössä
Torstain tunnelmassa oli jotakin mytologista. Nottingham oli kuin aliarvioitu soturi, Porto ylimielinen jättiläinen, ja Dyche niiden keskellä kuin Odysseus – luottaen älyyn ja yhteyteen enemmän kuin voimaan.
Jalkapallo on usein vain numeroita, mutta tuona iltana City Groundilla se muuttui tarinaksi. Katsomoissa soi historian kaiku: Clough, Robertson, O’Neill – ja nyt uusi nimi lisättiin jatkoksi, Dyche. Ensimmäinen peli, ensimmäinen voitto, ja ehkä uuden aikakauden ensimmäinen kipinä.
Mitä seuraavaksi?
Voitto Portosta ei vielä tee Nottinghamista Euroopan uhkaa, mutta se sytytti kipinän, joka oli pitkään piilossa. Forestilla on nyt voitto, tasapeli ja tappio Eurooppa-liigassa. Seuraavaksi Valioliigassa odottaa Bournemouth – uusi testi Dychelle ja joukkueelle.
Tärkeämpää kuin tuleva tulos on se, että Forest näyttää taas elävältä ja rohkealta. Kun seuraava peli koittaa, voi melkein kuulla stadionin sydämen lyövän vahvemmin kuin ennen.
Sade ei hellittänyt, kun fanit palasivat kotiin äänet käheinä ja takit märkinä. Mutta heidän kasvoillaan loisti toivo. Vanha laulu, joka oli kerran vaiennut metsän keskellä, soi taas. Sean Dyche ei vain valmentanut ensimmäistä otteluaan Nottinghamissa – hän palautti kaupungille uskon siihen, että tuli voi todella syttyä uudelleen.